Elektronisten laitteiden vaikutus yrityksen tuottavuuteen 840x385 - Elektronisten laitteiden vaikutus yrityksen tuottavuuteen

Yritykset ovat aiempaa enemmän valveutuneita työympäristöön liittyvistä asioista. Sen lisäksi, että työympäristön on oltava turvallinen, on työympäristön suunnittelulla myös erittäin suuri vaikutus muun muassa työntekijöiden tuottavuuteen, viihtymiseen ja hyvinvointiin.

Oikeanlainen valaistus luo paremman työympäristön

Elektronisten laitteiden vaikutus yrityksen tuottavuuteen 1 - Elektronisten laitteiden vaikutus yrityksen tuottavuuteen

Sairaalamaista tunnelmaa luovat loisteputkivalot ovat meillä Suomessakin monessa toimistossa yhä tyypillinen näky. Etenkin jo pitkään toimineissa yrityksissä ei välttämättä ole sen kummemmin mietitty valaistusratkaisuja, vaan tilaan on hankittu se mitä silloin on sattunut olemaan tarjolla.

Viime aikoina valaistukseen on kuitenkin panostettu valtavasti niin kodin sisustuksessa kuin esimerkiksi ravintoloissa, ja hiljalleen trendi on alkanut näkyä myös yritysten toimistotiloissa.

Valaistuksen avulla on mahdollista luoda tilaan kuin tilaan halutunlaista tunnelmaa hyvinkin helposti. Hyvinkin pelkistetty tai kolkko tila saa hetkessä uudenlaista ilmettä oikein valittujen ja sijoitettujen lamppujen avulla. Etenkin Suomessa pimeinä vuodenaikoina laadukas valaistus voi myös piristää ja lisätä siten työntekijöiden tuottavuutta.

Laadukkaat välineet viestintään

Elektronisten laitteiden vaikutus yrityksen tuottavuuteen 2 - Elektronisten laitteiden vaikutus yrityksen tuottavuuteen

Nyt 2020-luvulla vain ani harva toimisto on täysin vailla elektroniikkaa. Käytännössä jokaisessa yrityksessä on vähintään yksi mutta todennäköisesti paljon enemmän erilaisia viestintään käytettäviä laitteita.

Pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tabletit, konferenssilaitteistot ja monet muut ovat tulleet yritysmaailmaan jäädäkseen. On äärettömän vaikeaa taata yrityksen toimivuus ilman viestintävälineitä.

Vaikka budjetti olisi pienikin, on yrityksen usein järkevää sijoittaa laadukkaaseen laitteistoon, joka kestää ahkerassakin käytössä ilman mainittavia ongelmia.

Myös työntekijät arvostavat laadukkaita työvälineitä. Jos yritys nipistää kuluissa esimerkiksi tietokoneiden tai työpuhelinten suhteen, johtaa se todennäköisesti työntekijöiden turhautumiseen viimeistään siinä vaiheessa, kun erilaiset laitteisiin liittyvät tekniset ongelmat alkavat olla arkipäivää.

Päivä toisensa jälkeen tietokoneen äärellä töitä tekevät työntekijät arvostavatkin varmasti sitä, että yritys on satsannut riittävästi työvälineisiin.

Ilmastointi- ja lämmityslaitteet

Elektronisten laitteiden vaikutus yrityksen tuottavuuteen 3 - Elektronisten laitteiden vaikutus yrityksen tuottavuuteen

Mikään ei ole kamalampaa kuin tehdä töitä joko liian kuumassa ja hiostavassa toimistossa tai aivan liian kylmässä ja vetoisassa paikassa.

Vaikka ilmastointi- ja lämmityslaitteet eivät yleensä tule heti ensimmäisenä mieleen silloin kun pohditaan yrityksen työtiloihin hankittavia elektronisia laitteita, tulevat ne ennen pitkää varmasti ajankohtaisiksi. Kun työympäristössä vallitsee miellyttävä lämpötila ja puhdas ilma, on siellä työskentelykin tehokkaampaa.